tiistai 27. helmikuuta 2018

Royal Up




Moro!

Mun nimi on Walter Vasanoja, ja pelaan Wasa Royalsissa takamiestä. Olen pelannut jenkkifutista 15 vuotta, joista viimeiset 2 Yhdysvalloissa yliopistotasolla. Tulen kirjoittelemaan säännöllisesti postauksia jenkkifutikseen liittyvästä harjoittelusta, kauteen valmistautumisesta, sekä kauden aikana fiiliksiä ja päivityksia joukkueesta ja itsestäni. Kauden päätavoitteena on Suomen mestaruus. 

Olen sitä mieltä, että se työ, jota jenkkifutari tekee off-seasonin aikana on nähtävä kentällä. Jos off-seasonin duuni ei näy itse pelisuorituksissa, niin sitä ei ole tehnyt oikein tai tarpeeksi. Harjoittelun on siis oltava monipuolista ja lajinomaista. 

Itse harjoittelen tällä hetkellä noin 9 kertaa viikossa jaettuna 6 päivään, joista yksi on aktiivinen lepopäivä (palauttava treeni) ja seitsemäs päivä on lepopäivä. Näistä yhdeksästä treenistä neljä on painojen nostelua, kolme nopeus- tai suunnanmuutostreeniä, ja kaksi palauttavaa treeniä. Juoksutreeneihin sisältyy myös lajinomaisia drillejä. 

Eilen aamulla kyseessä oli räjähtävyyspainoitteinen salitreeni Easyfitillä. 

Yhdistän pääliikkeitä ja kehonhuoltoliikkeitä yleensä neljän liikkeen ryhmiin. Eilen, ensimmäinen osa treenistä koostui seuraavista liikkeistä:

1. Low pull 4x3 (variaatio rinnallevedosta). Videolla 130kg, piti tehdä 3 toistoa. Tein 4, koska kolmas toisto oli huono. 
2. Sumokyykystä takareisivenytykseen 4x8
3. Push press 4x3 (vauhtipunnerrus) 
4. Yläselkää foam rollerilla (noin 20-30 sek)

Kehonhuoltoliikkeet ennaltaehkäisee vammoja, ja vähentää liikkumiseen liittyviä rajoitteita. Pääliikkeiden välissä ehtii helpompien liikkeiden aikana palautumaan. 

Tämän lisäksi tein kaksi muuta samantyyppistä osaa (3-4 liikettä per osa). 


Laitan lisää matskua ensi viikolla.
Nähdään Easyfitillä, ja Royal Up!
Walter

maanantai 19. helmikuuta 2018

Jumppaohjaajan koulutusviikonloppu

Viime viikonloppu vierähti Käpylän Fitness 24/7 salilla Helsingissä, BodyAttack peruskoulutuksen merkeissä. Reissuun lähdin perjantai iltana, heti Ellun kanssa vedetyn BodyPumpin jälkeen. Siitä saikin hyvät pohjatreenit intensiivisen koulutusviikonlopun alle. En voinut jättää tuntia kuitenkaan väliin, sillä perjantaiPumpissa on vaan sitä jotain!

Voidakseen ohjata LesMills-lajeja, tulee jokaista lajia varten käydä peruskoulutus. Peruskoulutus tulee läpäistä hyväksytysti ennen ensimmäisen oman tunnin ohjausta. Koulutukset kestävät yleensä viikonlopun ja niistä saa aina todella paljon inspiraatiota myös muiden lajien ohjaamiseen. Miulla oli koulutukseen lähtiessä jo kolme muuta peruskoulutusta takana, joten tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Muistan kuitenkin hyvin ensimmäisen koulutukseni. Olin 18-vuotias enkä ollut ikinä ohjannut ainuttakaan tuntia. Jumpissakin olin käynyt vain noin vuoden ajan. Muistan, että odotin koulutusta silloin kauhun ja innostuksen sekaisin tuntein. Nyt lähdin koulutukseen huomattavasti varmempana, mutta edelleen yhtä innokkaana.

Saavuin Helsinkiin vasta hieman ennen yhtätoista ja suuntasin heti etsimään auki olevaa ruokapaikkaa, sillä olin unohtanut lähtökiireissä evääni jääkaappiin ja neljän tunnin junamatkan jälkeen kaipasin ”pientä” iltapalaa. 30 cm Subi sopi tähän loistavasti! Siitä sitten hotellille ja saman tien nukkumaan, että ehtisin varmasti nukkua tarpeeksi.

 

Ensimmäisen koulutuspäivän aamun pääsin aloittamaan hotelliaamiaisella. Nam! Ehkä paras tapa aloittaa mikä tahansa aamu jos miulta kysytään. Siitä sitten suunnaksi Käpylän 24/7 Google Mapsin avustuksella. Miun lisäksi koulutuksessa oli 11 muuta tulevaa BodyAttack-ohjaajaa. Kouluttajiksi saimme Susanna Varsanpään ja Kira Tiivolan. Susannan tiesin aikaisemmista koulutuksistani ja Kiiran hyvinvointiblogia olen silloin tällöin lukenut.

Koulutus alkoi Kiran vetämällä BodyAttack tunnilla, jonka jälkeen Susanna piti meille luennon ohjaamisesta ja sen tasoista. Lounaan jälkeen treenasimme tekniikkaa melkein kahden tunnin ajan ja hioimme sitä vastamaan BodyAttackin vaatimuksia. Päivän lopuksi ohjasimme vielä jokainen yhden biisin. Olimme saaneet ennen koulutusta kaksi biisiä, jotka piti harjoitella ohjattavaksi koulutuksessa. Miun piti aluksi ohjata ensimmäisenä päivänä kolmosbiisi, mutta paikan päällä sainkin kuulla ohjaavani seiskan. Onneksi olin harjoitellut molemmat superhyvin! Vetojen jälkeen saatiin palautetta ohjauksista. Miun heikkoutena oli liika kropan kontrollointi ja liika ”keveys” liikkeissä. Kehitettäväksi jäi hakea biisiin enemmän ”lätkäpelaajamaista” sporttisuutta :D. Vahvuutena taas oli ohjaamisen selkeys ja hyvät eri tasojen ohjeet. Hyvillä mielin lähdin hotellille pitkän koulutuspäivän päätteeksi.

 

Pikaisen suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdin ystävälleni, joka oli myös Helsingissä käymässä. Päädyttiin hänen poikaystävänsä asunnolle kokkaamaan, sillä pelkäsin, että ravintola-annos ei olisi riittänyt mihinkään :D Hiilarien tankkauksen varmisti vielä ystäväni poikaystävän äiti, joka oli leiponut ehkä maailman parasta gluteenitonta Brita-kakkua!

Illalla hotellilla harjoittelin vielä omia ohjausbiisejäni. Onneksi Sokos Hotel Pasilan yhteydessä on EasyFit. Ihan mahtavaa, sillä pääsin peilin eteen harjoittelemaan rentoa lätkäpelaaja -treenityyliä. Käytän treeneissä ja arjessa Polarin A370 sykemittaria, joka mittaa sykkeen ranteesta ja seuraa jatkuvasti sykettä. Sykemittari näyttää myös päivän aktiivisuuden prosentteina. Päivän päätteeksi sykemittari näytti 854% päivän aktiivisuudeksi ja askelia oli tullut reilut 37 000. Eli melko tehokas päivä takana!


Toinen koulutuspäivä alkoi ensimmäisen tapaan ihanalla hotelliaamiaisella. Tiesin, että kaikki energia tulisi tarpeeseen, joten en todellakaan säästellyt lautasen täytössä. Heh. Aamiaisen jälkeinen parin kilometrin kävely koulutuspaikalle teki erittäin hyvää kipeille lihaksille. Edellisenä päivänä koettu ahaa -elämys X-hypyssä tuntui pakaralihaksessa ihan kivasti!

Toinen päivä alkoi luennolla, jonka jälkeen ohjattiin päivän ensimmäiset ohjausharjoitukset. Harjoituksessa arvioitiin, kuinka hyvin oltiin pystytty omaksumaan edellisenä päivänä saadut palautteet. Ohjauksien jälkeen oli vuorossa BodyAttack Challenge. Jokaiseen koulutukseen kuuluu Challenge, jonka tarkoituksena on haastaa fyysisesti ja treenata aina jaksamisen äärirajoille asti. Aivan superhauskaa, mutta myös älyttömän rankkaa! Ennen lounasta katsottiin vielä ohjausharjoituksessa kuvatut videot. Videointi on tosi hyvä tapa oppia, sillä katsomalla itseä voi löytää sellaisia kehittämiskohteita, joita ei ole edes tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi miun kädet juostessa näyttää välillä siltä, että rummuttaisin rumpuja :D

Luennon ja lounaan jälkeen oli viimeisen osion vuoro. Päästiin vielä kerran stagelle vetämään omat biisit. Oman vedon jälkeen oli tosi hyvä fiilis ja tuntui, että olin pystynyt antamaan kaikkeni. Olin tosi tyytyväinen ohjaukseeni, ja sainkin hyvää palautetta. Totta kai oli myös juttuja, mitä tulisi kehittää. Pääsin koulutuksen läpi ja luvan alkaa ohjata tunteja heti kuin haluan. Mahtavaa! Pikaisen suihkun jälkeen suuntasin kaupan kautta junalle. Oli aivan pakko saada herkkusalaatin kaveriksi vielä Dallas-pulla junaevääksi.


Kokonaisuudessaan mahtava koulutusviikonloppu takana ja inspiraatiota niin paljon, että sitä riittää varmasti koko kevään jumppiin!

Terkuin,
Noora

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Terveysvalmentajaksi

Tämä artikkeli on julkaistu alkuperäisesti täällä



Kukkuluuruu! Nuin vain, viime viikonloppuna tuli aloitettua Trainer4Youn kouluttamana Terveysvalmentaja-koulutus. Viimeinen lähijakso ja lopputentti puolestaan tulee sijoittumaan huhtikuun loppupuolelle. Terveysvalmentaja-koulutuksessa perehdytään elintapasairauksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn liikunnan ja terveellisten elämäntapojen avulla. Liikuntafysiologia, elintapasairaudet yleisesti sekä liikunnan, ravitsemuksen ja kehon liikkeen vaikutukset ja merkitykset ko. elintapasairauteen tulevat tutuiksi lähijaksojen sekä etäopiskelun aikana. Yhtenä osana koulutusta on myös oman ammattitaidon rajojen tunnistaminen, eli millaisissa tilanteissa on syytä kääntyä kunkin alan ammattilaisen puoleen.

Hah, mitenkähän saisin kirjoitettua tästä aiheesta vähemmän virallisesti, sillä onhan tämä aihealue itsessään niin lähellä ihmisiä ja elämää. Ja minulle se tarkoittaa myös sitä kautta välittämistä ja myötätuntoa, jonka toivoisin tästä tekstistäkin aistittavan. Yritän parhaani.

Lisäksi jo heti ensimmäisestä lähijaksosta alkaen kaikkeen lähdettiin muutoksen tukemisen näkökulmasta. Eli miten valmentajana voin helpottaa ihmisen elintapojen muutosta kohti terveempää kehoa. Koulutuksessa puhuttiin myös nimikkeestä elintapavalmentaja, joka mielestäni kuvaa erittäin hyvin ja laajasti koulutuksen tuomaa erikoistumisen kenttää.

Miksi kouluttaudun terveysvalmentajaksi? Olen tainnut aiemminkin kertoa, että minua kiehtoo ja innostaa kaikki terveyshyödyt joita liikunnan ja yleisestikin terveellisten elämäntapojen mukana voikaan saada. Pienillä asioilla voidaan saavuttaa jo hurjia muutoksia. Ja onhan sen nyt ihan mahtavaa, kun pystyy vaikuttamaan omaan elämänlaatuun ja mahdollistaa toimintakykyisempi loppuelämä. Joihinkin asioihin omassa terveydessämme emme voi vaikuttaa, mutta on niiiiiiin paljon asioita, joihin pystymme itse vaikuttamaan ja se on hyvin inspiroivaa.

Olen erittäin innoissani koulutuksen tuomasta erikoistumisalueesta työhöni. Pääsen pureutumaan entistä syvemmin elintapojen tuomiin terveyshaasteisiin niiden ennaltaehkäisyn ja hoidon näkökulmista. Kaikista tärkeimpänä, saan lisäksi työkaluja, joiden avulla voin auttaa vieläkin paremmin ja mahdollisimman hyvin sekä tuloksekkaasti muita tällä niin tärkeällä tiellä kohti terveempää kehoa. Minä en voi tehdä toisen ihmisen puolesta sitä työtä, mutta voin tehdä sen toteuttamisesta mahdollisimman helppoa. Pienet jatkuvat onnistumiset ovat avainasemassa missä tahansa tekemisessä.

Pääsen haastamaan osaamistani, oppimaan uutta, työskentelemään vielä syvemmin terveyden näkökulmasta sekä kehittämään ammattitaitoani suuntaan, johon koen syvästi paloa. Jännitävää! Täältä terkkuja sulle lähettelee tuleva elintapavalmennukseen erikoistunut personal trainer.

- Anniina