lauantai 23. marraskuuta 2019

LauantaiLounas - Broileripihvit ja kaalipaistos


Tänään lauantailounaaksi superhelpot broilerpihvit, joita tehdään niin reilusti, että riittää ensi viikolle evääksikin. Kaveriksi maukas keräkaali-porkkanapaistos.

Broileripihvit

1600g kananpojan jauhelihaa
6 kananmunaa
mausteita maun mukaan (paprika, mustapippuri, suola, yrtit)

Sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
Nostele lusikalla seos pihveiksi uunipellille.
Paista 225 asteessa vajaa puoli tuntia.

Keräkaali-porkkanapaistos

Pilko keräkaali suikaleiksi ja paista öljytyllä pannulla.
Kun kaali alkaa pehmetä, vuole kuorimaveitsellä porkkanasta suikaleita mukaan pannulle.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.

***************

Herkullisen helppoa lauantaita!
EasyFit Vaasa

lauantai 9. marraskuuta 2019

LauantaiLounas - Tomaattikeitto


Tomaattikeitto on ihanaa kylmän päivän ruokaa. Se lämmittää mukavasti ja siihen saa vaihtelua lisäämällä keiton kaveriksi erilaisia juttuja; krutonkeja, raejuustoa, kanaa tai vaikkapa jauhelihaa. Keiton voi loistavasti jatkojalostaa esimerkiksi pastan kastikkeeksi.

Tähän tomaattikeittoon sujahti:

10 kpl tavallisia tomaatteja ja kourallinen pikkutomaatteja blenderissä murskattuna
Pieni purkki tomaattipyrettä

Yksi puserrus ketsuppia
Kasvisliemikuutio
Mustapippuria ja yrttisuolaa
Puoli purkillista Creme Fraichea

*************

Mukavaa lauantaina!
EasyFit Vaasa

torstai 7. marraskuuta 2019

MAHTI ja SINNI


Oletko jo kokeillut lapin omia superfoodeja? Tässä esittelyssä Arctic Warriorsin tuotteista kaksi.

MAHTI - yrttieliksiirin sisältämä Väinönputki vahvistaa vastustuskykyä ja tasapainottaa suolistoa.
-> Kipeään kurkkuun, flunssan oireisiin, helpottamaan pitkiä automatkoja ja esim. antibiottikuurin aiheuttamiin vatsavaivoihin.

SINNI - yrttieliksiirin sisältämä Ruusunjuuri ylläpitää henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä tasapainottaa niin mieltä, kuin kehoakin.
-> Väsymykseen, stressiin, uniongelmiin, kaamosmasennukseen, kehon ja mielen ylirasitukseen.

Molemmat tuotteet sisältävät myös nokkosta, jossa on reippaasti esim. C-vitamiinia, rautaa ja kalsiumia.

MAHTI JA SINNI 100ml 24,90€. Molempia löytyy myös kertashotteina, joiden hinta jää reilusti alle 2 euron. Nämä supertuotteet sopivat tosi kivasti lahjaksikin.

Terkuin,
EasyFit Vaasa

perjantai 1. marraskuuta 2019

Syksy


Moikka!

Kuinka sun syksy sujuu?
Ootko syksyihminen vai tuntuuko, että pimeä ja sateinen vuodenaika vie voimat?

Mulle syksy on vähän kaksipiippuinen vuodenaika. Ehkä se on sitä muillekin. Toisaalta rakastan viileitä säitä. Ruska ja aurinkoiset syyspäivät on jotain niin kaunista, että välillä aivan pakahduttaa. Kauneimmat syyssäät on yleensä siellä syyskuussa ja lokakuun alkupuolella, mutta sadepäivissäkin on oma hohtonsa. Jollain lailla hämärissä päivissä on sitä jotain. Säkkipimeys ei miellytä, mutta viikonloppuisin, kun saa sytyttää kynttilät jo aamusta, tuntuu jotenkin turvalliselta ja tunnelmalliselta. Joulun odotuskin alkaa olla jo tässä marraskuun alkupuolella mielessä. Kaikista paras sää tähän aikaan on muutama pakkasaste ja ohut lumihuntu.

Syksy on ihana, mutta myönnettävä se on, että on se väsyttäväkin. Jumpat, mun niin rakkaat jumpat rullaa täysillä ja keskuksella on kova tohina päällä. Arjessa on työn lisäksi niin paljon muutakin. On kivoja juttuja ja on tylsiä juttuja. On lasten harrastuksia, hammaslääkäriaikoja, synttärijuhlia, pikkujouluja, tapaamisia ystävien kanssa, ruokakauppareissuja ja siivouspäiviä. Autokin pitää aina tankata just silloin, kun on kaikista kovin kiire :)

Kuinka näistä syksyistä sitten selviää?

Ellu kirjoitteli vinkkejä nukahtamiseen täällä. Unen merkitystä ei kannata vähätellä ja suosittelenkin käyttämään kaikki keinot, jolla helpottaa nukahtamista ja unen laatua. Unen lisäksi supertärkeä asia ainakin omassa jaksamisessa on raitis ilma. Kävelylenkit, pitkät tai lyhyet kannattaa todellakin lisätä aikatauluun. Puoli tuntia, viisitoista minuuttia tai vaikka korttelin ympäri herättää kummasti silloinkin, kun aika on tiukilla. Sokeristahan me ei olla tehty, joten pieni sadekaan ei estä lyhyttä happihyppelyä :)

Liikunta tosiaankin auttaa jaksamaan arjessa ja kannattaakin aina uhrata vähän ajatusta sille, minkälaista liikettä kroppa ja mieli kaipaa. Jos arki on todella kuormittavaa, kannattaa miettiä olisiko omaan liikuntakalenteriin sopivinta liikkua hitusen rauhallisemmin. Kehonhuoltotunnit, joogat, Fitness Pilates, venyttely tai vaikkapa salitreeni kevyellä kuormalla saattaa olla se paras juttu silloin, kun rahkeet ei riitä kovatempoiseen liikuntaan. Jos taas tuntuu, että kuormitus on muilla elämän osa-alueilla hyvin balanssissa, ei muuta kuin hikoilemaan pari-kolme kertaa viikossa. Kuntosali tai ryhmäliikunta, sulkkis tai reipas juoksulenkki. Kaikki käy ja kannattaa ehdottomasti valita laji, josta itse saa parhaimmat fiilikset. Itse en selviäisi ilman jumppia ja niiden ohjausta. Fyysisen vaikutuksen lisäksi henkinen hyvinvointi, jota se antaa, on jotain ihan uskomatonta.

Levon ja kuormituksen suhde on tosi tärkeää. Kuormitus voi olla hyvänlaistakin; kivoja juttuja ja mukavia menoja, mutta kun sitä on liikaa, alkaa homma väsyttää aika nopsasti. Oon huomannut, että kannattaa vähän kuulostella itseään.. katkeileeko yöunet, onko pinna kireällä, tuntuuko että maanantai tulee aina liian nopsasti? Jos vastaa noihin kysymyksiin "kyllä", on syytä ottaa pieni aikalisä. Nykymaailma on niin vitsin nopea ja vaatimukset kovat. Mahdollisuuksiakin on aivan älytön määrä ja välillä on vaikea valita ja tietää, mihin kaikkeen ne omat rahkeet riittää. Suosittelen tsiigaamaan kalenteria vähän sillä silmällä.. onko siellä lepohetkiä?

Liikunnan ja levon lisäksi pyhään kolminaisuuteen kuuluu tietysti ruoka. Meillä on aina pakastin täynnä kesän makuja ja surraan melkein joka päivä smoothien marjoista joko aamu- tai välipalaksi. Mansikat, mustikat, vadelmat, viinimarjat, puolukat ja marja-aroniat päätyy blenderiin yleensä maustamattoman jugurtin ja maidon kanssa. Pakastan myös aina banaania paloina ja sitä lisään smoothieen muutaman viipaleen verran makeutta antamaan. Uskon, että pakastettunakin marjoissa on vitamiineja vielä jäljellä sen verran, että ne on yksi hyvä konsti antamaan vähän virtaa pimeään vuodenaikaan.

Tsemppiä just sun syksyyn!
Jumpilla nähdään!
Sannis

tiistai 22. lokakuuta 2019

Esittelyssä TBC


TBC - Total Body Condition

"Vauhdikas intervallityyppinen tunti, jossa askellusosuudet ja lihaskuntotreenit vuorottelevat"

Oletko jo kokeillut ryhmäliikuntatuntia nimeltä TBC? TBC-tunnilla paketoit kätevästi monta juttua yhteen tunnin settiin. Tunti koostuu askellus- ja lihaskunto-osioista, jotka vuorottelevat toisiaan. Syke pysyy mukavasti koholla koko tunnin ajan ja TBC:ssä on myös hikitakuu :)

Perusteellisen alkulämmittelyn ja rauhallisen loppuvenyttelyn väliin mahtuu vauhdikas ja hauska treeni, jossa kehität hapenottokykyä sekä lihaskestävyyttä. Kunto paranee ja lihakset saavat kyytiä. Askellusosuuksissa eritasoiset vaihtoehdot mahdollistavat sen, että jokainen voi tälläkin tunnilla jumpata oman kuntotasonsa mukaan.

Syyskaudella 2019 TBC löytyy ryhmäliikunta-aikataulun keskiviikoista Nooran ohjaamana. Klo 17.00 alkava tunti on omiaan piristämään vaikkapa työ- tai opiskelupäivän jälkeen. Jos et ole vielä kokeillut, tule mukaan heti ensi keskiviikkona.

Nähdään tunnilla!
Terkuin,
EasyFit Vaasa

maanantai 21. lokakuuta 2019

Workout Of The Month


***************


***************


***************


Denna månad kommer jag bjuda på ett träningsupplägg som vill bli starkare i hela kroppen men på samma gång vill ha friheten att ibland träna t.ex. uthållighet, koordination eller helt enkelt vill dra av ett ordentligt armpass en lugn fredagkväll. Upplägget bygger sig på fyra stycken basövningar. Marklyft, bänkpress, militärpress och stångrodd. Enkelt, effektivt men kan kännas lite enformigt om man enbart utför dessa övningar.

De fyra basövningarna följer ett tre veckors upplägg där du den första veckan utför 3 set med 15 repetitioner per övning, 4 set med 10 repetitioner per övning andra veckan och 5 set med 5 repetitioner per övning den tredje och sista veckan. Enkelt men effektivt.

Flexibiliteten och variation infaller då du börjar välja vilka övningar du lägger till. Varje basövning består nämligen av ett superset (två övningar som utförs direkt efter varandra utan vila). På detta vis kan du forma ditt träningspass enligt vad du vill fokusera på den dagen då du har fyra extra övningar där du kan göra precis vad du vill. Jag skall ge några exempel, vid ett mer armfokuserat träningspass kan du supersetta in en armfokuserad övning efter varje baslyft. T.ex. skullcrushers efter marklyft, stångcurls efter bänkpress, hammercurls efter militärpress och tricepsextensions efter stångrodd. Repetitionsmängden kan du helt bestämma själv men set mängden föreslår jag att du håller samma som basövningarnas set mängd. På samma vis kan du göra passet lite mer uthållighetsinriktat genom att lägga till t.ex. boxhopp, kälken eller burpees efter övningarna.

Själva passet föreslår jag att du utför 1-3 gånger i veckan. Om du kör detta pass tre gånger per vecka så kan det vara smart att känna efter om din kropp orkar med tre stycken tunga marklyftpass eller om ett pass bör involvera lite lättare vikter. Ge passet ett försök för att bli både starkare i hela kroppen och på samma gång hålla kreativiteten och variationen i din träning på helspänn!

Mvh.
Christoffer

lauantai 19. lokakuuta 2019

LauantaiLounas - Lohi ja kvinoa-kikhernemix


Kauppojen hyllyiltä löytyy nykyään jos jonkinlaista kivaa lisuketta proteiinin kaveriksi lautaselle. Tänä viikonloppuna lohen kylkeen tehdään helppo salaatti ja keitetään Go Greenin kymmenessä minuutissa valmistuvaa kvinoa- ja kikhernesekoitusta. Helppoa ja herkullista.

Mukavaa lauantaita!
Terkuin,
EasyFit Vaasa

torstai 10. lokakuuta 2019

Body & Mind - aamupäivä


Tuttu ja aina niin ihana Body & Mind järjestetään tänäkin syksynä. Tänä vuonna ohjelma on avoin kaikille. EasyFit Vaasan asiakkaille Body & Mind on maksuton, muille hinta on 10€.

Tällä kertaa ohjelmassa on kolme ihanaa kehoa ja mieltä huoltavaa lajia; Kehonhuolto, Yoga Flow sekä Venyttely. Kehonhuollossa lämmitetään koko keho aktiivisilla liikkuvuusliikkeillä, joista saat hyviä vinkkejä myös omien treenien alkulämmittelyyn tai loppuverryttelyyn. Yoga Flow on matalan kynnyksen helpompaa joogaa, jossa hengitysharjoitukset ja joogan lempeät asanat rauhoittavat arjen kiireiden keskellä. Venyttely-puolituntisessa rauhoitutaan pitkiin venytyksiin ja loppurentoutukseen.

Body & Mind lauantaina 9.11.2019 alkaen klo 10.

10.00 Kehonhuolto 30
10.35 Yoga Flow 30
11.10 Venyttely 30

Aamupäivän päätteeksi maistellaan vielä hedelmäbuffan antimet niin viikonloppu alkaa parhaalla mahdollisella tavalla. 


Body & Mind - aamupäivän ohjelmasta vastaa Sannis ja Ellu. Aamupäivä järjestetään Hot Studiossa ja paikkoja on jaossa 20. Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla osoitteeseen vaasa@easyfit.fi torstaihin 7.11.2019 mennessä.

Tervetuloa mukaan!
Sannis ja Ellu

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Parempi uni



Syksyllä stressi ja kiire on yleensä läsnä arjessa ja saattaa helposti vaikuttaa yöuniinkin. Tässä muutama helppo vinkki, kuinka parantaa niin tärkeän unen laatua.
  • Sulje telkkari, hiljennä musiikit ja pane kännykkä syrjään (ja äänettömälle) tunti ennen nukkumaan menoa. Mieli rauhoittuu kun suljet ylimääräiset häiriötekijät.
  • Viilennä makuuhuone. Keho rentoutuu ja nukahtaa paremmin kun lämpötila laskee hieman.
  • Tee muutama lempeä, rentouttava venytys sängyssä, esimerkiksi pakaravenytys ja rangankierto. Pyri samalla hengittämään rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Hengitykset ja lempeät venytykset valmistavat kehoa nukahtamiseen.
  • Pyri pitämään ajatukset loitolla päivän askareista tai tulevan päivän puuhista. Keskitä ajatuksesi esimerkiksi omaan kehoon. Vie ajatusta jalkoihin, lantioon, vatsaan, selkään, rintaan, hartioihin sekä käsiin. Tunne kuinka koko keho on rauhallinen ja rentoutunut. Pyri rentouttamaan myös niskan ja kasvojen lihakset.
Kauniita unia!
Terkuin,Ellu

maanantai 7. lokakuuta 2019

Energiaa


Tähän viikkoon haetaan energiaa aurinkoisella smoothiella. Smoothie sopii hyvin kiireiseen aamuun tai vaikkapa välipalaksi. Hyvä konsti on pilkkoa valmiita smoothiemixejä pieniin pusseihin tai purkkeihin pakkaseen, niin pirtelön teko nopeutuu huomattavasti. Helpoimpia on marjamixit, mutta myös esim. banaani säilyy loistavasti pakkasessa. Tällä kertaa blenderiin sujahti maustamatonta jugurttia, maitoa, banaania, persikkaa ja appelsiinia.

Mukavaa viikkoa!

Terkuin,
EasyFit Vaasa

lauantai 5. lokakuuta 2019

LauantaiLounas - Kurpitsakeitto


Syksyllä kauppojen hyllyihin ilmestyy ihanat kurpitsat. Kurpitsaa löytyy monessa värissä, monessa muodossa ja monessa koossa. Kurpitsaa voi lisätä paistoksiin ja vuokiin tai siitä voi tehdä ihania leivonnaisia. Tällä kertaa meidän keittiössä syntyi kurpitsakeitto.

Keittoon sujahti kaksi osaa perunaa ja yksi osa myskikurpitsaa. Molemmat pilkottiin ja keitettiin pehmeäksi. Kypsä peruna ja kurpitsa surrattiin blenderissä soseeksi parin  CremeFraiche - lusikallisen, suolan, pippurin, keitinliemen ja kourallisen minitomaatteja kanssa. Keitinlientä lisäiltiin varovasti, vähän kerrallaan ettei keitto päässyt liian juoksevaksi. Parasta se on samettisen paksuna.

Keitto on herkullista sellaisenaan. Jos kuitenkin haluat lisätä annokseen proteiinia, lisää keiton päälle raejuustoa, jauhelihaa tai vaikkapa kanaa.

Herkullista viikonloppua!
Terkuin,
EasyFit Vaasa

tiistai 1. lokakuuta 2019

Välipala


Tapaatko syödä välipaloja? Välipaloja olisi hyvä syödä päivässä yksi tai jopa kaksi isompien aterioiden välissä, jotta verensokeri ja energiansaanti pysyy tasaisena koko päivän.

Tässä muutama mukava välipalavinkki ->

Smoothie lempihedelmillä ja/tai marjoilla.
Tonnikala ja hapankorppu avokadolla.
Keitetty kananmuna, riisikakku ja pari porkkanaa.
Maustamaton jugurtti marjoilla ja pähkinöillä.
Rahka, mikä tahansa hedelmä ja muutama pähkinä.
Hedelmäsalaatti ja raejuusto.
Pari ruisleipäviipaletta hyvällä levitteellä ja kunnon kasvispäällisellä.
Siemennäkkäri ja hedelmät.

Mitä sinä söit tänään välipalaksi?

Terkuin,
EasyFit Vaasa

lauantai 28. syyskuuta 2019

LauantaiLounas - Easyfood bowl


Kahdelle:
- Pieni bataatti
- Purkki kikherneitä (hetivalmiita)
- 1 avokado
- 1 dl kvinoaa
- Pinaattia

Kuori ja pilko bataatti. Laita bataatti ja kikherneet uunipellille ja pirskota päälle öljyä ja mausteita. Paista kunnes bataatit ovat pehmeitä. Keitä kvinoa paketin ohjeen mukaan. Yhdistä kaikki ainesosat. Pilko sekaan avokadoa ja ripottele mukaan pinaatin lehtiä.

Kokeilehan ja kerro, oliko sun mieleen!

Terkuin,
EasyFit Vaasa

torstai 26. syyskuuta 2019

Tervetuloa meille


Nyt kannattaa olla asialla jos lähipiirissä on vielä joku, jolla ei EasyFit Vaasan asiakkuutta löydy. Tervetuloa meille - viikolla asiakkuuden aloitusmaksu on ainoastaan 9,90€ ja kuukausimaksu tutun edullinen 29,90€. Ennen ostopäätöstä saa tottakai kokeilla palveluja ja nyt siihen onkin huikea mahdollisuus vaikka useampaan otteeseen, kun ovet ovat avoinna maanantaista lauantaihin. Myös avoimien ovien jälkeen alkaville ryhmäliikuntatunneille on mahdollisuus päästä, kunhan vain on paikalla ennen asiakaspalvelun sulkeutumista.

Kysy lisää -> vaasa@easyfit.fi.
Treeneisää nähdään!
EasyFit Vaasan poppoo

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Workout Of The Week - Tabata

Koko kropan Tabata-treeni
20 sek. työosuus, 10 sek. lepoa x 8.
Paikkaharjoituksena eli yksi liike ensin valmiiksi 8 sarjaa.
Minuutin palautus liikkeiden välissä. 

Liikkeet:

1. Kyykky + pystypunnerrus kahvakuulilla



2. Vaakasoutu

3. Kuntopallolla Slam kiertäen


4. Burpee (ilman punnerrusta)

Tabata-harjoitus on yksi HIIT-harjoittelun muodoista. HIIT-harjoittelu tarkoittaa kovatehoista intervallispurttitreeniä, jonka jälkeen seuraa matalalla teholla tehty palauttelu. Perusideana on tehdä intensiivisiä ja tehokkaita työjaksoja, joiden välissä pidetään lyhyt palauttelu.

HIIT-harjoittelu kohottaa kestävyyskunnon tärkeintä mittaria, maksimaalista hapenottokykyä jopa 13% kahdessa viikossa. Treeni kohottaa kuntoa ensimmäisten viikkojen aikana jopa kolme kertaa nopeammin kuin perinteinen, matalatehoinen kestävyystreeni. Pari harjoitusta viikossa kuuden viikon ajan vaikuttaa positiivisesti mm. kehon koostumukseen, kolesteroliin, insuliiniresistenssiin sekä  maksimaaliseen hapenottokykyyn.

HIIT-treenit ovat lyhyitä ja tehokkaita. Harjoitus kestää lämmittelyineen lyhimmillään noin 15-30 minuuttia. HIIT-harjoittelu sopiikin erinomaisesti kiireiseen arkeen ja varsinkin kotona tehtäväksi harjoitteluksi. HIIT-treeni näyttää polttavan kehosta rasvaa jopa hieman tehokkaammin kuin pitkäkestoinen kestävyysharjoittelu. Se vaikuttaa erityisen tehokkaasti terveydelle haitalliseen sisäelinrasvaan. Tabata-harjoittelu toimii myös erinomaisena kunnon seurannan mittarina. Merkitsemällä jokaisen treenin toistot muistiin, voit seurata treenien kehittymistä
.

Treeni-iloa!
Tiina

lauantai 21. syyskuuta 2019

LauantaiLounas - Linssipaistos


Hernekasveihin kuuluvissa linsseissä on vain vähän kaloreita, mutta sen sijaan paljon proteiinia, kuituja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Linsseistä voi tehdä erilaisia maukkaita paistoksia. Kuvassa pannulla on linssien lisäksi vihreää paprikaa sekä parsakaalia. Kasvisversio on hyvää sellaisenaan, mutta lihan ystävä voi lisätä mukaan vaikkapa jauhelihaa.

Maukasta lauantaita!
EasyFit Vaasa

torstai 19. syyskuuta 2019

Arctic Warriors


Lappilaista superfoodia maailman puhtaimmasta kolkasta
Lapin alkuperäisissä kasveissa ja villiyrteissä asuu ihmeellinen voima. Yötön yö ja arktiset kasvuolosuhteet luovat kasveihin tehoaineita, jotka eivät olet kopioitavissa. Arctic Warriors -tuotteiden tehovoima auttaa jaksamaan arjessa.
Arctic Warriors - tuotteet ovat 100 % luonnollisia. Maukkaat, kotimaiset ja tehokkaat tuotteet löydät nyt myynnissä meillä.

KERKKÄ-kuusenkerkkäjauhe, LUOMU (40kg) 19,80€
Runsaasti A- ja C-vitamiinia, hivenaineita, antioksidantteja ja antibakteerisia eteerisiä öljyjä sisältävä kuusenkerkkäjauhe antaa keholle ruostesuojaa ja piristää, kuin patikkaretki,

SINNI ruusujuuri-nokkoseliksiiri (100 ml) 24,90 €
Eliksiiristä saat soturillista sitkeyttä. 
Sen sisältämä ruusujuuri ylläpitää henkistä ja fyysistä suorituskykyäsi. Ajatus pysyy kirkkaana, keskittyminen ei herpaannu, tossu nousee tomerammin ja palaudut paremmin.

MAHTI väinönputki-nokkoseliksiiri (100 ml)  24,90 €
Eliksiiristä saat lappialaista lujuutta. Sen sisältämä väinönputki vahvistaa vastustuskykyäsi. Terveenä jaksat ottaa vastaan arjen tuulet ja tyrskyt, eikä lomakaan mene pedin pohjalla.

SINNI-yrttishotti ”Boostia treeniin!” 1,50€/kpl
MAHTI-yrttishotti ”Lisää vastustuskykyä!” 1,50€/kpl
PUHTI-hunajashotti ”Terveellinen välipala!” 1,70€/kpl

Arctic Warriors - tuotteet myynnissä nyt meillä! Kysy lisää asiakaspalvelusta!
EasyFit Vaasa

tiistai 17. syyskuuta 2019

LesMills Live 2019



7.9.2019 järjestettiin Suomen ensimmäinen LesMills Live -tapahtuma Turussa. Paikalle M&M Kuntotalo Kupittaalle kerääntyi satoja liikunta-alan ammattilaisia ja muita intohimoisia liikkujia jumppaamaan kansainvälisten ja suomalaisten LesMills -ohjaajien johdolla. Tapahtuma myytiin loppuun, eikä ihme, sillä päivä oli mahtava.

Lähdimme Nooran kanssa jo perjantaina matkaan. Olimme varanneet paikat kahdeksaan eri jumppaan. Aikataulussa meille oli BODYPUMP, CXWORX, BARRE, GRIT ATHLETIC, BODYCOMBAT, BODYJAM, BODYATTACK JA BODYBALANCE.

Kaikilla tunneilla oli hieno tunnelma ja tapahtuma oli hyvin järjestetty. Liikunnan ilon pystyi aistimaan satojen jumppareiden liikkuessa samaan tahtiin discovalojen välkkyessä. Tunnelma oli kuin rock-konsertissa. Meille kohokohta oli BODYATTACK, joka on meidän molempien suosikki, mutta huippukokemus oli myöskin Rachel Newshamin luotsaama BODYCOMBAT <3. GRIT ATHLETIC oli myös meille mieluinen. BODYJAMissä jalat olivat eniten solmussa tanssikuvioissa. Ilmeisesti meidän jalat vain hyppii ja juoksee. ;)

Tervetuloa tutustumaan EasyFit Vaasan LesMills -tarjontaan. Livenä BODYPUMP, BODYSTEP JA BODYATTACK. Virtuaalivalikoimasta löydät myös mm. BODYCOMBATIN, CXWORXIN ja BARREN sekä monia muita hauskoja tunteja. LesMills -tunneilla rakenne on aina sama, riippumatta ohjaajasta, sillä koreografia on kaikille ohjaajille sama ympäri maailmaa.



Nähdään jumpilla!
Terkuin Ellu

torstai 12. syyskuuta 2019

Kick Off 18.9.2019


Keskiviikkona 18.9.2019 järjestetään keskuksella syksyn Kick off - ilta. Viimeistään nyt on aika polkaista kesän jäljiltä uinuvat treenit käyntiin ja meiltä löytyykin siihen hyvät työkalut. Illan aikana Personal Trainerit järjestävät veloituksettomia tekniikkavartteja, joiden aikana on mahdollista kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä ja oppia hyviä vinkkejä treenitulosten saavuttamiseksi.
 
Kl 16.15 Bänkpress (Chrisu)
Kl 16.45 Marklyft (Chrisu)
Under en gratis teknikkvart får du tränarens bästa övnings- och tekniktips.
Klo 17.15 SkillMill (Tiina)
Klo 17.45 Porraskone (Tiina)

Tekniikkavartteihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit vain tulla paikalle. Christoffer on koulutettu painonnostovalmentaja ja osaaminen penkkipunnerruksen sekä maastavedon tekniikassa on vailla vertaansa. Nyt kannattaa siis olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tiina koutsaa uusimpien laitteiden käytön antaa ideoita niillä lämmittelyyn sekä treenaamiseen. Porraskone ja SkillMill ovat molemmat tämän päivän kuumin juttu kardioalueella ja kannattaa ehdottomasti ottaa tipsit niiden käytöstä talteen.

*********************


Klo 18.15 WattBike-opastus!
Keskukselta löytyy kaksi erilaista WattBikea, Trainer- sekä pro-mallit. PT Onni opastaa mitä eroa näillä kahdella pyörällä on ja kertoo kuinka saat tehot irti pyöräilytreenistä.

*********************

EasyWay InBody - kehonkoostumusmittaukset klo 16 - 20.
EasyWayn Ossi käy säännöllisin väliajoin Myllykadulla tekemässä InBody-kehonkoostumusmittauksia. Mittaus kannattaa tehdä nyt syksyn alussa ja sen jälkeen voidaan keväällä mitata uudelleen ja tarkistella tilannetta sekä tuloksia.

Mittauksen hinta on 25€. Vältä treeniä ja muuta kovaa fyysistä rasitusta mittauspäivänä. Alkoholin käyttöä kannattaa välttää jopa pari päivää ennen mittausta, Mittaukseen kannattaa tulla tyhjällä vatsalla, joten pyri olemaan syömättä vähintään kaksi tuntia ennen mittausta. 

Mittaukseen voit tulla ilman ajanvarausta.


EasyWay InBody - kroppssammansättningsanalys kl 16 - 20.
Pris: 25€.
www.easyway.fi
Ingen mat eller dryck 2 timmar innan test.
Ingen alkohol ca 48 timmar innan test.
Ingen träning 12 timmar innan test.
Kräver inte tidsbeställning.
Välkommen!

*********************
Ryhmäliikuntakattaus Kick Off - iltana on monipuolinen.
17.00 TBC 60
17.30 Spinning 30
18.10 Core 30
18.10 FysioBalance 60
18.50 EF Danza

TBC on intervallitunti, jossa askellus- ja lihaskunto-osuudet vaihtelevat. Spinning on vauhdikasta sisäpyöräilyä. Core-puolituntisessa laitetaan keskivartalon lihakset koville. FysioBalance on rauhallinen Hot Studion tunti, jossa harjoitetaan syviä lihaksia, tasapainoa ja koordinaatiota. EF Danza paketoi illan hyvällä fiiliksellä ja kivoilla tanssimoovseilla.


*********************

Illan aikana on mahdollista tuoda ystävä mukaan tutustumaan EasyFit Vaasan palveluihin. Kaikki tekniikkavartit ovat veloituksettomia. Samoin ryhmäliikuntatunnit. InBody - mittaus on kaikille saman hintainen. Muista tuoda ystävä ensin asiakaspalveluun hakemaan Welnness-avain lainaksi. Etukäteen voi täyttää vierailijapassin osoitteessa www.easyfit.fi/vaasa -> "Tutustu veloituksetta."

Kick Off - illassa nähdään!
Terkuin,
EasyFit Vaasan porukka

tiistai 10. syyskuuta 2019

Aamiainen



Miksi syödä aamiaista?

  • Yön aikana energiavarastot tyhjenevät ja vaje kannattaa korjata heti aamusta. Aamiainen käynnistää kropan yön lepotilasta ja hyräyttää aineenvaihdunnan taas käyntiin.
  • Ruokarytmi lähtee oikeille urille ja napostelun tarve vähenee, kun energiaa saadaan heti aamusta.
  • Riittävä ravintoaineiden saanti varmistuu, kun päivä alkaa monipuolisella aterialla.
  • Verensokeri pysyy tasaisempana kun energiaa saadaan tasaisesti päivän aikana, aamusta alkaen. Kun verensokeriarvot pysyvät tasaisena, helpottuu painonhallinta ja esim. mielialan vaihtelut tasaantuvat.
  • Elimistä myös aivot tarvitsevat energiaa. Jo pelkästään paremman aivotoiminnan takia on aamiainen supertärkeä juttu.

Mukavaa päivää! Muistakaa syödä aamiainen :)
Terkuin,
Sannis

lauantai 31. elokuuta 2019

Syyskuu


Kesä alkaa kääntyä syksyyn ja syyskuun myötä saadaan treenikausikin taas kunnolla käyntiin. Kuntosali on avoinna joka päivä omalla Wellness-avaimella klo 4 - 24. Tutustujan voit ottaa mukaasi asiakaspalvelun aukioloaikoina -> ma + ti klo 15 - 19, ke klo 15 - 18 ja to klo 10 - 13.

Syyskuussa keskuksella tapahtuu vaikka mitä mukavaa. Kannattaa olla kuulolla ja mukana :)

2.9.2019 Maanantai

Syksyn ryhmäliikunta-aikataulu käynnistyy.

1 + 1 = 2 - kampanja käynnistyy.
Seuraathan EasyFit Vaasan some-kanavia.
Voit ansaita itsellesi ja ystävällesi veloituksettoman treenikuukauden.

**********

9.9 Maanantai

HIIT - pienryhmävalmennus alkaa.
79€/kk. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tiina.koskela@easyfit.fi

KUNNONSTARTTI - pienryhmävalmennus alkaa.
79€/kk. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tiina.koskela@easyfit.fi

**********

10.9 Tiistai


KURVIT KUNTOON - pienryhmävalmennus alkaa.
79€/kk. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tiina.koskela@easyfit.fi

Air jooga klo 20.15.
EasyFit Vaasan asiakkaille 10€, muille 15€.
Ei vaadi aikaisempaa kokemusta.
Ilmoittaudu -> tiina.koskela@easyfit.fi

**********

14.9. Lördag / Lauantai

HIIT - smågruppträningen börjar.
79€/mån. Anmälningar och frågor christoffer.bergman@easyfit.fi

SALI - Workshop klo 10.00
39€/hlö. Ilmoittautuminen ja lisätiedot tiina.koskela@easyfit.fi

**********

18.9 Keskiviikko

EasyWay InBody - mittaus
Klo 16 - 20. 25€. Ei vaadi ajanvarausta

**********

24.9 Tiistai

Air jooga klo 20.15.
EasyFit Vaasan asiakkaille 10€, muille 15€.
Ei vaadi aikaisempaa kokemusta.
Ilmoittaudu -> tiina.koskela@easyfit.fi

**********

Myllykadulla nähdään!

Terkuin,
EasyFit Vaasan poppoo