Lisenssivideohan on siis 60 minuutin pituinen
video kokonaisesta ohjatusta tunnista. Tunti tulee pitää niin kuin normaalistikin
ohjaisi kyseisen tunnin ja kuvata se videolle. Kuvattu video lähetetään LesMillsille arvioitavaksi. Kaikkien ohjaajien, jotka käyvät jonkin
lajin peruskoulutuksen ja läpäisevät sen, tulee kuvata lisenssivideo kahden
kuukauden kuluessa peruskoulutuksesta. Peruskoulutuksesta ja LesMillsistä
kirjoittelinkin blogiin jonkin aika sitten. Jos et vielä ole kerennyt lukea juttua, voit käydä
kurkkaamassa sen tästä (klik).
Lisenssivideolla varmistetaan, että ohjaaja on pystynyt sisäistämään ja siirtämään omaan ohjaamiseen koulutuksessa
opitut asiat. Vasta
hyväksytyn videon jälkeen ohjaaja saa lisenssin kyseiseen lajiin. Joskus voi
olla, että kuvattu video ei menekään heti läpi, vaan tulee palautteen kanssa
takaisin. Silloin ei auta muu kun harjoitella paremmin ja kuvata sitten
uudestaan :D.
Joka tapauksessa videosta saa aina
henkilökohtaisen palautteen, mikä on kehityksen kannalta hyvä juttu. Vaikka
video menisi heti hyväksytysti läpi ja ohjauksesta löytyisi kaikki vaadittavat
jutut, ei se tarkoita, ettei voisi olla parempi. Ajattelen, että aina voi olla
vähän parempi ja kehittää niitä omia heikkouksia. Ihan myös jo pelkkä videon
kuvaaminen ja itsensä katsominen videolta on hyödyllistä, sillä sen avulla on
helpompi löytää niitä juttuja mitä voisi lähteä kehittämään. Ja onhan se ihana
myös esimerkiksi huomata kuinka kevyiltä hypyt näyttävät tai kuinka hyvin
onnistui jonkin asian ohjaamisessa asiakkaille.
Vaikka kuvaaminen aina vähän jännittääkin ja tuo
ylimääräisiä paineita ohjaamiseen, niin sen jälkeinen olo on kyllä aivan
loistava! Homma on pulkassa ja voi vain odotella tuomiota :D. Itse latailin
juuri videon ja lähetin arvioitavaksi saman tien. Nyt vaan kaikki sormet ristiin,
että tärppäisi ensimmäisellä kerralla.
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja
nähdään jumpissa!
Terkuin,
Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti